Verkko-opiskelijan elämää

Olen Maisa Latva-Rasku, toisen vuoden markkinoinnin ja viestinnän tradenomiopiskelija. Suoritan opintoni täysin virtuaalisesti Laurea-ammattikorkeakoulun Lohjan kampuksen kautta. CampusOnline-opinnot ovat myös suuressa osassa opintojani, sillä voin suorittaa niitä missä ja milloin vain. Tässä blogikirjoituksessani kerron, kuinka olen onnistunut yhdistämään matkustelun ja opiskelun.

Kaksi minulle tärkeää asiaa: opiskelu ja matkustaminen

Olen asunut aikaisemmin Australiassa ja Uusi-Seelannissa, mutta vuonna 2018 palasin Suomeen opiskelemaan. Muutto takaisin Suomeen ja asettautuminen yhteen paikkaan erittäin vaihtelevan elämänvaiheen jälkeen ei ollut minulle ensimmäinen vaihtoehto. Halu saada tradenomin tutkinto oli kuitenkin niin suuri, että päätin kaikesta huolimatta tehdä sen. Erittäin suureksi onnekseni löysin verkko-opintomahdollisuuden, jonka avulla olen pystynyt jatkamaan elämäntyyliäni. 

Elämääni on kuulunut jo vuosien ajan suurilta osin matkustelu ja nyt voin tehdä kahta minulle tärkeää asiaa; opiskella ja matkustaa. Tämän syksyn olen viettänyt Euroopassa. Olen nauttinut kaupunkielämästä niin Kööpenhaminassa, Pariisissa, Roomassa kuin Salzburgissa sekä vieraillut upeilla Italian rannoilla Apuliassa, Sardiniassa ja Sisiliassa nauttien auringonpaisteesta ja hyvästä ruuasta. Samalla olen opiskellut nopeutettuun tahtiin niin kotikorkeakouluni kursseja, kuin kursseja CampusOnlinen laajasta valikoimasta. 

CampusOnline on mahdollistanut opintojeni nopeamman etenemisen

CampusOnlinen kurssit monien eri ammattikorkeakoulujen kautta ovat olleet mukana opiskelussani ensimmäisestä lukukaudesta alkaen. Kuulin CampusOnlinesta heti ensimmäisenä opiskeluviikkonani, onneksi! Kurssivalikoima on hyvin laaja ja olen CampusOnlinen kautta saanut juuri niitä kursseja, jotka kehittävät haluamaani osaamista. CampusOnline on myös mahdollistanut minulle nopeamman etenemisen opinnoissani, sillä siellä on kursseja jokaiseen lukukauteen. 

Olen opiskellut kursseja CampusOnlinen kautta niin markkinoinnista, yrittäjyydestä kuin kielistäkin. Olen päässyt oppimaan uutta omaan tahtiin opiskellen. Olen päässyt mukaan sellaisille kursseille, joita kotikorkeakouluni ei tarjoa, muun muassa Verkkokaupan mahdollisuudet sekä Palveluiden markkinointi ja Yrittäjäminän kehittäminen, muutaman mainitakseni. Se, että kurssit ovat täysin verkossa opiskeltavia ja useimmiten niiden tehtävät ovat olleet omaan aikatauluun sopivassa tahdissa tehtäviä, on mahdollistanut minulle aikaan ja paikkaan sitomattoman opiskelun, joka sopii elämäntilanteeseeni juuri nyt. 

Verkko-opiskelun monet hyvät puolet

Verkko-opiskelulla on monia erittäin hyviä puolia, kuten juuri se, että opintoja voi suorittaa missä ja milloin vain. Verkko-opinnot sopivat mielestäni elämäntilanteeseen kuin elämäntilanteeseen ja opettavat hyvin ajankäyttöä, tehokkuutta ja itsensä johtamista. Verkko-opiskelu kehittää myös tietoteknisiä taitoja, joista koen olevan hyötyä myös työelämässä. Monilla kursseilla tehdään videoita sekä keskustellaan muiden opiskelijoiden kanssa ja annetaan vertaispalautetta, joka luo sosiaalisuutta muuten itsenäiseen opiskeluun.

Suosittelen CampusOnlinen opintojaksoja kaikille, ketkä haluavat edetä opinnoissaan nopeutettuun tahtiin ja opiskella vaikka ulkomailta käsin, kuten itse teen. Oma kokemukseni CampusOnlinesta on, että sieltä löytyy kursseja alaan kuin alaan liittyen. Suosittelen kokeilemaan verkko-opintoja, sillä mielestäni ne kehittävät erittäin hyvin ominaisuuksia, mitä nykypäivän työelämässä vaaditaan. 

Opiskeluterveisin lokakuisesta aurinkoisesta Italiasta, 
Maisa