Osaamistavoitteet ja sisältö
Opintojaksolla käytetään kotisivupalveluntarjoajan palvelimelle asennettavaa WordPress-julkaisujärjestelmää. WordPressin käyttämistä harjoitellaan niin blogimaisessa käytössä kuin oman tai yrityksen kotisivukäytössä.
Sisältöjä ovat: tietoturva, SSL, blogiartikkelit, ulkoasun suunnittelu, teemat, ulkoasun muokkaaminen ja käytettävyys, navigoinnin suunnittelu ja lisäosien tuomat mahdollisuudet eri toimintoihin.
Opiskelijan tulee ottaa opiskelun ajaksi käyttöön kolmannen osapuolen palveluntarjoajan kotisivutila, jonka hinta-arvio opiskelun ajaksi on noin 20-30 euroa . Ohjeet tästä annetaan opintojakson alussa. Suotavaa, että kaikki käyttävät samaa palveluntarjoajaa, jolloin kaikilla on sama lähtötilanne ja mahdollisten teknisten ongelmien ratkaiseminen helpompaa. Myöskin opetusvideoissa käytetään samaa palveluntarjoajaa, jota opiskelijat tulevat käyttämään.
Arviointi hyväksytty/hylätty
Kaikki tehtävät suoritettu hyväksytysti = hyväksytty
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina itsenäisesti oman aikataulun mukaan. Opintojaksossa ei ole kontaktiopetustunteja.
Verkko-opetus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelija suorittaa ohjelman käyttöön liittyviä tehtäviä ja palauttaa ne opettajan kommentoitavaksi Moodleen. Opettaja myös ohjaa ohjelman käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa Moodlen kautta.
Opiskelija tarvitsee tietokoneen, internetyhteyden, tietokoneen peruskäyttötaidot sekä perustaidot jonkin kuvankäsittelyohjelman (Photohop tai Gimp) tai piirustusohjelman (Illustrator) käyttöön sekä mahdollisuuden käyttää sitä.
Opintojaksolle ei voi ilmoittautua ilmoittautumisajan päätyttyä.