Verkossa opiskelun uusi aikakausi

Verkko-opiskelun aikakausi on nyt!

“CampusOnline kokoaa yhteen yli 20 ammattikorkeakoulun verkko-opintojaksot”. Näin luki mainoksessa, jonka bongasin ensimmäistä kertaa syksyllä 2018 LAMKin Yammerista. “Kiinnostavalta vaikuttaa, täytyypä lukea lisää”, ajattelin. Klik vain, ja olin jo tutkimassa opintotarjontaa. Pieni mutka oli kuitenkin estämässä matkan jatkamista. Oma opintopiste-tilini sekä jaksaminen näyttivät punaista valoa – ei kannattanut ilmoittautua syksyn CampusOnline- kursseille. Ei edes yhteen. Laitoin kuitenkin muistiin verkkosivun ja päätin palata siihen uudelleen kevätlukukaudella.  

Ja silloin todellakin tärppäsi. Opintotarjonta oli, kuten odottaa saattaa, erittäin laaja. Voisi jopa sanoa, että oli ihan vaikeuksia valita! Päädyin lopulta pitkän pohdinnan ja monen muistiinpanon jälkeen kolmeen opintojaksoon: Organisaatioviestintä, Visuaalisen viestinnän perusteet ja Markkinoinnin strateginen kehittäminen. 

Hyvä sotasuunnitelma ja nopeus olivat ratkaisevassa asemassa 

Muistan, millaisen sotasuunnitelman olin laatinut. Koska ilmoittautuminen kevään opintojaksoille alkoi tasan klo 8:00 ja paikkoja oli rajoitetusti, oli kehitettävä oma strategia. Klikkasin auki kaikki tarvittavat välilehdet, tarkistin Internet-yhteyden useita kertoja (koska koulun netti ei välttämättä ole yhteistyökykyinen juuri ratkaisevalla hetkellä) ja odotin. Odotin. Odotin, kunnes kellon viisarit osoittivat tasan kasia. Aika alkaa NYT! Ilmoittautuminen itsessään olikin erittäin helppoa: täytin vain kunkin opintojakson lomakkeen (yhteensä siis kolme kappaletta) ja lähetettyäni, toivoin sormet ristissä, että vapaita paikkoja olisi vielä jäljellä.  

Ilmoittautumisesi opintojaksolle on hyväksytty. Tervetuloa opiskelemaan!Näin alkoivat sähköpostiviestit, jotka sain Centria ammattikorkeakoululta ja Kajaanin ammattikorkeakoululta. Jes! Pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan kaikille kolmelle opintojaksolle, joihin halusin. Seuraavaksi tutustuin kunkin kurssin aloitusinfoihin, verkkoalustoihin ja aikatauluihin – oli aika kääriä hihat ja aloittaa vihdoinkin CampusOnlinen verkko-opinnot. 

Visuaalisen viestinnän perusteet –opintojakso oli suosikkini 

Ehdottomasti suurin urakka oli edessä Markkinoinnin strateginen kehittäminen- opintojaksolla. Vaikka opintojakso oli jaoteltu yhdeksään osa-alueeseen, oli jokaisesta alueesta paljon materiaalia opiskeltavana. Tämän itsenäisen opiskelun jälkeen oli suoritettava jokaisen osa-alueen ns. “päätehtävä”. Kyseessä oli essee-tyyppinen kirjoitelma, jossa opiskelijan oli osoitettava opiskelleensa kyseistä aihetta. Opettaja pisteytti jokaisen tehtävän, tosin hyvin epäsäännöllisellä aikataululla. Joskus arviointi tuli viikon kuluessa, toisinaan oli odotettava pari kuukautta. Markkinoinnin strateginen kehittäminen oli mielestäni opintopisteidensä arvoinen (niin laajuudeltaan kuin sisällöltään) ja suosittelenkin tätä kyseistä opintojaksoa opiskelijoille, jotka haluavat kehittää itseään strategisen markkinoinnin osaajiksi. 

Visuaalisen viestinnän perusteet- opintojakso oli suosikkini. Rakastan luovaa työtä, jossa vaaditaan visuaalista ajattelutapaa. Opintojakso oli sisällöltään mielenkiintoinen. Tehtävät perustuivat vahvasti visuaaliseen viestintään, eli opiskelijat suunnittelivat (ja myös toteuttivat) käyntikortteja, taiteltavia esitteitä, julisteita. Teimme kuva-analyysin, opiskelimme sommittelun perusteet ja harjoittelimme taittoa. Tehtävät arvioitiin kahdella eri tavalla: opiskelijat antoivat toisilleen vertaistukea ja opettaja arvioi muutaman tehtävän antaen rakentavaa palautetta ja arvosanan.  

Kolmas opintojakso eli Organisaatioviestintä, jäi omalta osaltani kesken. Valitettavasti aikaa oli hyvin rajoitetusti, koska omaan opetussuunnitelmaan kuuluvat pakolliset opintojaksot oli myös suoritettava tuona kyseisenä keväänä. Olin organisaatioviestinnän opintojaksolla noin kuukauden ajan, kunnes huomasin, etten ollut vielä aloittanut kunnolla ensimmäistä kurssitehtävää. Tällä opintojaksolla oli muistaakseni kirjoitettava neljä/viisi esseetä, joten opiskelijaa ei päästetty helpolla. En kuitenkaan kadu lainkaan tekemääni päätöstä: ehdin oppia uusia asioita ja tallentaa muistiin kurssin materiaaleja. Näistä tulee olemaan jatkossa paljon hyötyä.  

Verkko-opiskelu kannattaa! 

Mielestäni korkeakouluilla tulisi olla 15 opintopisteen verkko-opiskelun moduuli, joka olisi jokaiselle tutkinto-opiskelijalle pakollinen. Miksi? Koska verkko-opiskelu kehittää monenlaisia taitoja: tiedonhakutaitoa, ongelmanratkaisukykyä, vuorovaikutustaitoja, itsensä johtamistaitoa. Jos minulla olisi ollut rajattomasti aikaa ja tilaa lukujärjestyksessä, olisin valinnut CampusOnlinen kautta kuusi opintojaksoa. 

Verkko-opiskelun aikakausi on nyt! 

Jasmina Fettah viimeistelee opintojaan parhaillaan Lahden ammattikorkeakoulussa. Hän valmistuu keväällä 2020 palveluliiketoiminnan tradenomiksi.